Pentuvälitys

e8Koiranpennun hankintapäätöstä ei tehdä hetken mielijohteesta, sillä koirasta tulee perheenjäsen pitkäksi aikaa. Koiran hoitoon ja kasvattamiseen on sitouduttava vuosiksi. Koiran ostoa harkitsevan on pohdittava, riittävätkö aika ja energia koiran kanssa olemiseen ja touhuamiseen. Lisäksi on ehdottomasti tutustuttava rodun ominaisuuksiin ja pohdittava, sopiiko kyseinen rotu omaan elämäntilanteeseen ja asuinympäristöön.

 


Pennun ostoa harkitseville

– Hankittaisiinko meille podhalanski?
– Ohjeita pennun ostoa harkitseville
– Älä hanki rekisteröimätöntä pentua

Mikäli päädyt siihen, että sinulla on aikaa koiralle, ja että owczarek podhalanski on sinulle oikea rotu, voit kysellä pentuja suoraan kasvattajilta, joiden yhteystiedot löytyvät tältä sivustolta. Pentueista ilmoitetaan myös tällä pentuvälityssivulla. Pentuvälitykseen hyväksytään JTO:n suositusten mukaiset pentueet. Pennun hankkijan on hyvä perehtyä yhdistelmään sekä hankkia siitä taustatietoja kasvattajalta ja Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä.


Yhdistyksen pentuvälitys

Pentue suunnitteilla

Emä: Fungo Estelle, FI25138/14,
lonkat A/A, kyynärät 0/0, EE-FI MVA

Isä: Turbac na Goralsko Nute, FI51412/11
lonkat C/C, Kyynäreet 0/0, silmätarkastettu terveeksi 29.8.2012, jalostustarkastettu 5.10.2013, 2xERI

Pentujen arvioitu astutus on touko-kesäkuussa ja syntynevät elokuun alkupuolella. Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, tunnistusmerkittyinä ja mukaan tulee pentupaketti ohjeineen.

Tiedustelut:
Nina Eistiö, puh. 050 3058 160

blanco10


Pentuvälityksen kriteerit ja ohjeet kasvattajille

Pentuvälitys on yhdistyksen ylläpitämä ilmoitussivu, jonne jäsenet voivat jättää pentueilmoituksen. Pentuvälitykseen hyväksyttävän yhdistelmän tulee olla JTO:n suositusten mukainen. Kaikki pentuvälityssivulle ilmoitettavat pennut on rekisteröitävä Kennelliiton ohjeiden mukaan.

– Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) – 6.2. Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille s.39

Pentue tulee ilmoittaa jalostusvastaavalle jo astutusta suunniteltaessa, mutta ilmoitus julkaistaan vasta, kun kasvattaja ilmoittaa nartun olevan kantava. Mikäli ilmoitusta ei toimiteta ennen astutusta, ei sitä julkaista lainkaan yhdistyksen pentuvälityksessä. Kasvattajan tulee tarkentaa ilmoitusta pentueen synnyttyä: syntyneiden pentujen lukumäärä, sukupuolet ja tarkka syntymäpäivä lisätään kasvattajan ilmoituksesta. Kasvattajalla on myös velvollisuus päivittää pentuvälittäjälle tietoa myytävien pentujen lukumäärästä tämän muuttuessa. Pentue pidetään välityksessä pentujen luovutusikään saakka. Tämän jälkeen kasvattaja voi halutessaan jatkaa aikaa ilmoittamalla siitä pentuvälittäjälle.

Pentueilmoitus on jäsenille maksuton. Pentueen tulee olla JTO:n mukainen ilman poikkeuksia.

– Tulostettava pentueilmoitus (pdf)