Suomen Owczarek Podhalanskit ry.
SYYSPÄIVÄ LAHDESSA 15.10.2016
Yhdistyksen syyspäivää vietettiin Lahdessa lauantaina 15.10.2016. Päivä järjestettiin Salpausselän Kennelpiirin hallilla, ja ohjelmassa oli yhdistyksen syyskokous, kahvitarjoilu sekä koulutusjakso. Lisäksi äänestettiin valouskisan voittajat. -> Ks. valokuvauskisa 2016
Kokous eteni hyvässä hengessä, ja kaikki päätösasiat saatiin käytyä läpi mukavasti reilussa tunnissa. Kokouksessa käytiin myös vireää keskustelua ensi vuoden toiminnasta. Järjestänemme kaksi mätsäriä, joihin pyydetään jäseniä mukaan erilaisiin järjestelytehtäviin. Virittelimme myös ajatusta lokakuulle 2017 sijoittuvista syyspäivistä, joista voidaan rakentaa vuoden päätapahtuma.
Koulutuksessa aiheesta Koiran liikunta ja lihashuolto käsiteltiin koiran liikunnan ja fyysisen kunnon eri osa-alueita ja niiden kehittämistä. Millaista liikuntaa koira vaatii pysyäkseen terveenä? Miten liikunnalla voidaan ehkäistä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia? Millaista lihashuoltoa koira tarvitsee ja miksi? Luennoitsijana oli pitkän linjan urheilukoiraharrastaja ja -valmentaja, liikunnanohjaaja Amk, urheilu- ja koirahieroja Lotta Vuorela.



Syyspäivän ohjelma
klo 12.00 Yhdistyksen syyskokous
klo 13.15 Kahvitarjoilu
klo 13.30 Koulutus: Koiran liikunta ja lihashuolto, Lotta Vuorela (1,5h)
_______________
Syyskokous 2016
Tervetuloa Suomen Owczarek Podhalanskit ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Lahteen 15.10.2016. Kokous pidetään Salpausselän Kennelpiirin hallilla Simolankatu 2:ssa klo 12.
Esityslista:
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Hyväksytään kokouksen esityslista
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle
- Valitaan yksi tilintarkastaja ja hänelle varatilintarkastaja
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat, sekä muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta ei päättää.
Vuoden näyttelypodhalanski 2016
Yhdistys palkitsee vuosittain näyttelymenestyksen perustella vuoden podhalanskin, vuoden veteraanin ja vuoden nuoren tulokkaan. Käytäntöä uudistettiin 2016 alkaen siten, että pisteet lasketaan automaattisesti yhdistyksen hallituksen toimesta. Koirien omistajatiedot on saatu näyttelyiden tulosjärjestelmistä sekä jalostusnetistä. Jokainen kotimaisissa näyttelyissä käynyt koira on automaattisesti mukana yhdistyksen kilpailussa, mutta ulkomaisia pisteitä ei huomioida, jos omistaja ei niitä itse ilmoita. Laskenta on nyt tehty käytössä olevien sähköisten järjestelmien pohjalta.
Vuoden podhalanski 2016 tulokset:
Vuoden näyttelypodhalanski: Fungo Emilio
VSP: Valonpisaran timantit on ikuisia
Vuoden nuori: Nuppulinnan Diva Amelie
Vuoden veteraani: Snowy Coats Destroy Ice
Onnea voittajille!
Vuoden-podhalanski-2016-tulokset (pdf)
Kevättapahtuma 13.5.
Yhdistyksen kevätkokous ja kevättapahtuma 13.5.2017
Kevätkokous
Suomen Owczarek Podhalanskit ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Luumäellä Seuratalo Joukolassa 13.5.2017 klo 15. Yhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat sekä käsitellään PEVISA-ehdotus ja hallituksen kokoukselle esittämät asiat..
Match Show
Samana päivänä Luumäellä oli yhdistyksen kevättapahtuma, jossa pääohjelmana on Match Show.
Ohjelmassa koko perheelle sopivassa tapahtumassa oli lisäksi poniratsastusta, kasvomaalausta, puffetti jne.
Mätsärin kotisivu löytyy osoitteesta https://www.podhalanski.fi/wp/matchshow-17/
Kevättapahtuma pidetään Luumäellä Seuratalo Joukolassa, Torikatu 1:ssä.
Kenelliiton terveyskysely
KENNELLIITON KYSELY KOIRIEN TERVEYDENHUOTO-OHJELMASTA
Kennelliitto on julkaissut kyselyn suunnitteilla olevasta koirien terveydenhuolto-ohjelmasta ja toivoo siihen paljon vastauksia.
Avaa kysely linkistä:
http://www.kennelliitto.fi/uutiset/kennelliitto-toivoo-kasvattajilta-kommentteja-terveydenhuolto-ohjelman-suunnitelmasta
Pevisa-ohjelma 2017
RODUN PEVISA-OHJELMA
Jalostustieteellinen toimikunta on hyväksynyt owczarek podhalanskille seuraavan rotukohtaisen PEVISA-ohjelman:
(Ote JTT:n pöytäkirjasta 10/2016)
Pentujen vanhemmista tulee astutushetkellä olla lonkkakuvauslausunto ja kyynärkuvauslausunto.
Koiran pitää kuvaushetkellä olla vähintään 18 kk ikäinen.
Ohjelma on voimassa 1.1.2017 – 31.12.2017 ja sen voimassaolo jatkuu vuoden 2021 loppuun, jos rodulla vuoden 2017 lopussa on hyväksytty ja voimassaoleva JTO ja rotua harrastava yhdistys on tehnyt PEVISA-säännön mukaisen esityksen ohjelman jatkumisesta.
Syyskokous 15.10.2016
Suomen Owczarek Podhalanskit ry.
SYYSPÄIVÄ LAHDESSA 15.10.2016
Yhdistyksen syyspäivää vietettiin Lahdessa lauantaina 15.10.2016. Päivä järjestettiin Salpausselän Kennelpiirin hallilla, ja ohjelmassa oli yhdistyksen syyskokous, kahvitarjoilu sekä koulutusjakso. Lisäksi äänestettiin valouskisan voittajat. -> Ks. valokuvauskisa 2016
Kokous eteni hyvässä hengessä, ja kaikki päätösasiat saatiin käytyä läpi mukavasti reilussa tunnissa. Kokouksessa käytiin myös vireää keskustelua ensi vuoden toiminnasta. Järjestänemme kaksi mätsäriä, joihin pyydetään jäseniä mukaan erilaisiin järjestelytehtäviin. Virittelimme myös ajatusta lokakuulle 2017 sijoittuvista syyspäivistä, joista voidaan rakentaa vuoden päätapahtuma.
Koulutuksessa aiheesta Koiran liikunta ja lihashuolto käsiteltiin koiran liikunnan ja fyysisen kunnon eri osa-alueita ja niiden kehittämistä. Millaista liikuntaa koira vaatii pysyäkseen terveenä? Miten liikunnalla voidaan ehkäistä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia? Millaista lihashuoltoa koira tarvitsee ja miksi? Luennoitsijana oli pitkän linjan urheilukoiraharrastaja ja -valmentaja, liikunnanohjaaja Amk, urheilu- ja koirahieroja Lotta Vuorela.
Syyspäivän ohjelma
klo 12.00 Yhdistyksen syyskokous
klo 13.15 Kahvitarjoilu
klo 13.30 Koulutus: Koiran liikunta ja lihashuolto, Lotta Vuorela (1,5h)
_______________
Syyskokous 2016
Tervetuloa Suomen Owczarek Podhalanskit ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Lahteen 15.10.2016. Kokous pidetään Salpausselän Kennelpiirin hallilla Simolankatu 2:ssa klo 12.
Esityslista:
Rodun PEVISA ja JTO-tilanne
PEVISA eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma määrittää tällä hetkellä rodullemme, että jalostukseen käytettäviltä koirilta tulee olla kyynär- ja lonkkakuvauslausunto olemassa. Raja-arvoa tähän ei ole erikseen määritetty, mutta Kennelliiton määrityksien mukaan huonoimmat kuvaustulokset (lonkissa E ja kyynärissä 3) sulkevat kyseiset yksilöt automaattisesti jalostuksesta pois vaikkei sitä erikseen olisi rodun PEVISA-määrityksessä mainittukaan.
Rotujärjestömme Suomen Seurakoirayhdistys päätti jäsenkokouksessaan, että rodun PEVISA:lle haetaan jatkoaikaa sellaisenaan. PEVISA -määritys olisi päättynyt podhalanskien osalta 31.12.2016. Jos jäsenistö toivoo PEVISAAn muutoksia, se tulee esittää hallitukselle toivotussa kirjallisessa muodossa tämän vuoden loppuun mennessä.
PEVISA on jalostusta määräävä tekijä, kun taas JTO eli jalostuksen tavoiteohjelma on tarkempi, mutta sisältää määräysten sijaan suosituksia. JTO:sta päivitetään tällä erää PEVISA:n yhteydessä vain tilastot ajantasalle, ja JTO ei sen vuoksi käy yhdistyksemme jäsenkokouksessa.
Tulevaisuudessa meidän tulee päivittää JTO kokonaisuudessaan vastaamaan rodun nykytilannetta. Siihen tarvitaan ajantasaista tietoa rodun yksilöistä niin terveyden kuin luonteen osalta. Jalostustoimikunta on jo aloittanut JTO:n tarkemman työstämisen ja hallitus tekee suunnitelman tiedon keruuta varten. Jäsenistöltä toivotaan aktiivisuutta terveys- ja käyttäytymiskyselyihin vastaamisessa mahdollisimman laajan tiedon hankkimiseksi.
Valokuvauskilpailu 2016
Tänä vuonna järjestettiin taas podhalanski-aiheinen valokuvauskilpailu. Syystapahtmassa Lahdessa 15.10.2016 valittiin kilpailun parhaat otokset. Kilpailuun oli tullut 25 valokuvaa seitsemältä eri henkilöltä. Kuvat olivat arvostelussa nimettöminä ja ilman kuvaajatietoja. Kokousväen toimiessa tuomareina parhaat kahdeksan kuvaa järjestyksessä ovat alla. – Onnea voittajille!